TURVALLISUUSKOULUTUSTA
13Turvatretton on monipuolinen turvallisuusalan palveluja tuottava yritys, joka muun muassa kouluttaa henkilöitä. Toteutamme palvelumme pitkällä kokemuksella ja ammattitaidolla. Toimialueena on koko Suomi, mutta toimimme tarvittaessa myös kansainvälisesti. Räätälöimme aina asiakkaidemme toiveiden mukaisesti koulutusajankohdat, ja hintamme ovat varmuudella kilpailukykyisiä muihin palvelujentuottajiin verrattuna. Lisäksi meillä pyörii Etelä-Suomen alueella useita säännöllisiä koulutuksia määrättyinä iltoina tai päivinä.
Pääasialliset koulutukset ovat
Erityiskoulutuksiin kuuluvat
Kouluttajiemme pitkät koulutukselliset taustat ja asiantuntemus kyseisiltä aloilta takaavat onnistuneet koulutukset. Järjestyksenvalvontakouluttajillamme on sisäministeriön hyväksymät kouluttajastatukset – osalla jo vuodesta 2007 alkaen.
Kursseista, hinnoista, koulutuspaikoista ja ajankohdista saa lisätietoja soittamalla numeroon 040 574 7613 tai sähköpostilla hannu.kauppinen@13turvatretton.fi.
Pystymme nopeallakin aikataululla ja hyvinkin joustavasti ( päivällä,illalla, viikonloppuina jne ) pitämään kursseja
Pääasialliset koulutukset ovat
- järjestyksenvalvontaan ja vartiointiin sekä niiden voimankäyttökoulutuksiin kuuluvat kouutukset
- katuväkivaltaan ja
- erilaisiin itsepuolustaitoihin liittyvät (mm. naisten turvallisuuskurssit) sekä
- rattiraivoon ja työpaikoilla tapahtuvaan turvallisuuteen liittyvät koulutukset.
Erityiskoulutuksiin kuuluvat
- elämänhallintaan,
- ensiaputaitoihin,
- huumeisiin, sekä
- muihin päihteisiin
Kouluttajiemme pitkät koulutukselliset taustat ja asiantuntemus kyseisiltä aloilta takaavat onnistuneet koulutukset. Järjestyksenvalvontakouluttajillamme on sisäministeriön hyväksymät kouluttajastatukset – osalla jo vuodesta 2007 alkaen.
Kursseista, hinnoista, koulutuspaikoista ja ajankohdista saa lisätietoja soittamalla numeroon 040 574 7613 tai sähköpostilla hannu.kauppinen@13turvatretton.fi.
Pystymme nopeallakin aikataululla ja hyvinkin joustavasti ( päivällä,illalla, viikonloppuina jne ) pitämään kursseja
KURSSIT ja hinnat v 2024 ( yhteistyökumppaneille ja heidän kauttaan tuleville sovitut alennukset.) Ryhmille myös omat neuvotellut hinnat koulutuksista ja ryhmän koosta riippuen. Muista kysyä ilmoittautumisen yhteydessä.
- Sumutekoulutus (5 h) 150,00€ + Alv 24% / koulutettava Huom! 1.9 jäLkeen ALV 25,5%
- Järjestyksenvalvojan peruskurssi (40 h) 275,00€ + Alv 24% / koulutettava
- Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus (8h) 175,00€ + Alv 24% / koulutettava
- Erityinen voimankäyttökoulutus (16 h) 200,00€ + Alv 24% / koulutettava
- Järjestyksenvalvojan ja vartijan voimankäyttövälineiden kertauskurssi (8 h) 175,00€ + Alv 24% / koulutettava
- Teleskooppipatukkakoulutus (5 h) 150,00€ + Alv 24% / koulutettava
- Katuväkivaltakoulutus tapauskohtaisesti neuvotellaan hinta
- Huumausainekoulutus tapauskohtaisesti neuvotellaan hinta
- EA - koulutukset ( kysy eri EA koulutusten hinnat Hannu Kauppinen 0405747613 tai mail ) ryhmän koon mukaan neuvotellaan hinnat
Seuraavat kurssit:
13turvatretton järjestää JÄRJESTYKSENVALVOJAN 40h PERUSKURSSIN ajalla
24 - 31.8 .2024.
Koulutus alkaa klo 10.00. Koulutuspaikan osoite Hankasuontie 5 Konala Helsinki.
Kurssin hinta 250€ + alv 24%.
Koulutuspäivät ova 24,25,27,28 sekä 31.8.2024. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE JA HEIDÄN KAUTTAAN TULEVILLE SOVITUT ALENNUKSET. MUISTA MAINITA ILMOITTAUTUESSA ASIASTA.
Sitovat ilmoittautumiset viIMEISTÄÄN 23.8 mennessä
Hannu 0405747613
Jokainen koulutukseen pyrkijä muistathan , että koulutus on suomeksi ja sinun tulee osata hyvin sekä lukea, kirjoittaa, että puhua Suomea. Mieluimmin esittää kielitodistus suomen kielen tasostasi.
Koulutuksen läpäisseille ja muillekin järjestetään heti perään jv ja vartijan sumute 5h koulutus.Koulutus samassa paikassa Helsinki Konala Hankasuontie 5 osoitteessa 01.09.2024 alk.klo 12.00.
Koulutuksen hinta 150.00€ sis.
alv 25.5%
Yhteistyökumppaneiden tai heidän kauttaan tuleville sovitut alennukset. Muista mainita ilmoittautuessasi asiasta.
Sitovat ilmoittautumiset hannu.kauppinen@13turvatretton.fi tai 0405747613
======================================
5
JÄRJESTÄMME JV 8H Järjestyksenvalvojan kertauskoulutuksen
.
Kurssin hinta 175,00€ sis.alv 24%. Yhteistyökumppaneille ja heidän kauttaan tuleville sovitut alennukset. Muista mainita ilmoittautuessa asiasta.
Sitovat ilmoittautumiset mennessä.
hannuhk.kauppinen@gmail.com
Hannu 0405747613
6
Järjestyksenvalvojan ja vartijan voimankäyttövälineiden kertauskoulutus 8h
Järjestetään alk. klo 10.00.
Kurssin hinta 175,00€ sis.alv 25.5%
Todistuksen käydystä kurssista saa heti kun maksu kurssista suoritettu
Kurssin toteutumiseen tarvitaan vähintään 4 oppilasta / kurssi
Sitovat ilmoittautumiset .2024
hannuhk.kauppinen@gmail.com tai 0405747613 Hannu
1. JÄRJESTYKSENVALVOJAN 8h KERTAUSKURSSI
Huomioitavaksi jv-kertaus 8h kurssin osalta. Kurssitodistus on voimassa 6kk.
Jos jv korttisi on mennyt vanhaksi ja olet käynyt jv peruskurssin 40h vuoden 1.1.2007 jälkeen niin vaikka korttisi olisikin vanhentunut niin voit tulla kertaukseen ja hakea sitten jv korttia. Jos peruskoulutus ennen 1.1.2007 ja kortti vanha niin sitten on koko jv perus 40h käytävä uudelleen.
2. JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKURSSI ( 40h)JÄRJESTETÄÄN
Koulutuspaikan osoite
Kurssin hinta on 275,00€ + Alv 24%. Yhteistyökumppaneille ja heidän kauttaan tuleville alennetutu hinnay. Muista kysyä.
Kurssi materiaalin voi itsekin kopioida poliisin sivuilta tai tavyn sivuilta ilmaiseksi. Materiaalin päiväys 31.3.2018. Googleta jv koulutusmateriaali niin pitäisi löytyä.
Ilmoittautuminen 0405747613 hannu .....ilmoittautuminen on sitova
Kouluttajina toimivat Hannu Kauppinen POHAN hyväksymä jv kouluttaja ja voimankäytön kouluttaja,
Timo Matilainen / Pelastuslaitos ja Francisca Mannström/ EA kouluttaja ja Heidi Mustonen EA -kouluttaja ja Tero Mustonen Pelastuslaitoksen kouluttaja
Lisäksi tarpeen mukaan kouluttajia, joilla aina voimassa olevat kouluttajalisenssit.
2. Järjestyksenvalvojan ja vartijan sumutekoulutus (5h) järjestetään peruskurssin jälkeen sovittavana päivänä.
Koulutukseen voi osallistua kaikki joilla käytynä jv 40h peruskurssi hyväksytysti.
Koulttajana toimii Hannu Kauppinen / POHAN hyväksymä voimankäytön kouluttaja
Koulutuksen hinta 175,00€ +Alv 24%
Koulutukseen voi osallistua kaikki joilla käytynä jv 40h peruskurssi hyväksytysti.
Koulttajana toimii Hannu Kauppinen / POHAN hyväksymä voimankäytön kouluttaja
Koulutuksen hinta 175,00€ +Alv 24%
3.JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUKSEN ( 8h )
Järjestämme seuraavan koulutuksen erikseen ilmoitettuna ajankohtana erikseen ilmoitetussa paikassa.
Järjestämme seuraavan koulutuksen erikseen ilmoitettuna ajankohtana erikseen ilmoitetussa paikassa.
Ilmoittautuminen 13turvatretton / Hannu Kauppinen 0405747613 tai mail hannu.kauppinen@13turvatretton.fi
Kurssin hinta 175,00€ + Alv 24%
Kurssin hinta 175,00€ + Alv 24%
JÄRJESTYKSENVALVOJAN JA VARTIJAN VOIMANKÄYTTÖVÄLINEIDEN KERTAUSKURSSI ( 8h )
Järjestämme seuraavan koulutuksen erikseen ilmoitettuna ajankohtana erikseen ilmoitetussa paikassa.
Koulutuksen hinta 175,00€ + Alv 24%
Järjestämme seuraavan koulutuksen erikseen ilmoitettuna ajankohtana erikseen ilmoitetussa paikassa.
Koulutuksen hinta 175,00€ + Alv 24%
Yhteistyökumppaneille ja muille sopimusasiakkaille tarjoushinnat. Muista kysyä ilmoittautumisen yhteydessä.
Kysy lisää kursseista: 040 574 7613 tai hannu.kauppinen@13turvatretton.fi
Kysy lisää kursseista: 040 574 7613 tai hannu.kauppinen@13turvatretton.fi